
Raiteilla liikkuminen on nykyisin erittäin suosittu matkustusmuoto. Eikä mikään ihme, sillä junalla liikkuminen on erittäin ympäristöystävällinen valinta. Kuten mainittua, kyseinen matkailumuoto onkin ollut viime vuosina kovassa nosteessa, jolloin junavuoroja on lisätty kovan kysynnän vuoksi koko maassa. Matkustus muodon suosio näkyy lisäksi myös prosentuaalisesti laskettuna, sillä junamatkoja on tammikuussa 2020 tehty VR:n mukaan 11 % enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuonna. Junamatkailun nousujohde on kestänyt jo useamman vuoden, sillä matkustajamäärät yhteensä ovat nousseet miltei puolella (eli 40%) tammikuusta 2016 tammikuuhun 2020. Viime vuonna kaukoliikenteen junamatkoja tehtiin yhteensä 14,2%, jolloin lukema oli 9 prosenttia edellisvuotta suurempi.
Juna on matkustusmuotona ennen kaikkea kätevä, koska matkan määränpäähän pääsee kätevästi välittämättä omasta vireystilasta, tieolosuhteista tai ruuhkasta sekä liikennevaloista. Junassa voi myös tehdä lukuisia erilaisia asioita reissaamisen yhteydessä.
Kätevä kulkupeli vie perille asti
Junamatkustaminen on siis mukavuuden ohella erittäin vaivaton matkustustapa. Nimittäin matkan tekoon ei vaikuta oma vireystila, jolloin pääset kohteeseen joka tapauksessa riippumatta siitä, valvotko vai nukutko matkan aikana. Mahdollisen pitkän matkan aikana ei myöskään tarvitse pysähtyä senkään vuoksi, jos pitää jaloitella tai käydä vessassa. Junailun hyviin puoliin kuuluu näiden lisäksi se, ettei matkaajan tarvitse välittää maanteiden muista liikenteen käyttäjistä, ruuhkasta tai kaupunkien liikennevaloista. Matka sujuu jouhevasti ja ainoat pysähdykset on yleensä lyhyet väliasemavisiitit. Junamatkailun aikana ei myöskään tarvitse välittää teiden kunnosta, tai juurikaan varoa riistaeläimiä. Talvinen liukas tie huonolla näkyvyydellä ei ole parasta matkaseuraa tienkäyttäjille, puhumattakaan luonnossa olevista eläimistä, joita voi tulla tielle eteen melkeinpä jokaisen mutkan jälkeen. Junassa ollessa voi vain ummistaa silmänsä ja olla ajattelematta koko asiaa.
Junan hyödyntäminen on myös kätevä matkustusmuoto niin perheen pienimmille kuin perheen karvakuonoillekin. InterCity-kaukojunista löytyy lasten leikkitiloja, joissa on pikkuisille kirjoja selailtavana ja muita leluja leikittävänä. Halutessaan on myös saatavilla erillisiä perhehyttejä. Tämä helpottaa junamatkailua merkittävästi, sillä pienet ihmiset eivät aina malta pysyä paikallaan. Myös perheen lemmikit matkustavat junassa mukavasti ja vaivattomasti. Junissa on nimittäin erillisiä lemmikkipaikkoja saatavilla perheen karvaisimpia ystäviä ajatellen. VR:n matkassa kulkeekin vuosittain noin 120 000 lemmikkiä.
Mitä kaikkea voikaan tehdä junamatkan aikana?
Junamatkan voi käyttää lepäämiseen tai muuten vaan akkujen lataamiseen. Mutta levon ohella sen voi hyödyntää myös produktiivisesti ja tuottoisasti pelkän rentoutumisen ohella. Junamatkan aikana voi totisesti olla tuottelias. Matkustaessa on mahdollista samalla työskennellä, jolloin saa hoidettua ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Näin henkilölle jää enemmän aikaa vapaalle junamatkan jälkeen. Junassa jää myös aikaa enemmän ajatteluun ja reflektointiin. Mikäli matkaaja ei kuitenkaan jaksa olla kovinkaan produktiivisella tuulella, voi junassa laittaa vaihteen vapaalle ja nauttia ajastaan vaikka lukemalla hyvää kirjaa, syventyä tv-sarjan tai elokuvan pariin, jännittää pelejä vaikkapa Mr Green netticasinon parissa tai uppoutua sosiaalisen median maailmaan.
Junassa voi siis nauttia matkanteosta monella eri tapaa. Yksi näistä tavoista on maittavan aterian nauttiminen. Mikä olisikaan mukavampaa kuin liikkua samaan aikaan määränpäätä kohden ja ruokailla maisemia ihaillen. Valtaosassa kaukomatkan junia löytyy erilliset ravintolavaunut, joissa on saatavilla niin pizzaa, keittoja ja perinteistä kotiruokaa, kuten lihapullia ja muusia. Aina ei kuitenkaan tarvitse syödä ihan täyttä ateriaa, sillä junassa on tarjolla kahvin kaveriksi paljon pientä purtavaa. Kahvia junassa nautitaankin erittäin paljon, sillä ravintolavaunuissa myydään 1.6 miljoonaa kahvikuppia vuodessa. Matkalla voi rentoutua myös kahvin ohella nauttimalla lasillisella viiniä.
Junan kyydissä säästyy aikaa ja luontoa
Junalla matkaaminen on nopeaa, sillä esimerkiksi Helsingistä Ouluun kestää autolla 7 tuntia ja junalla vain viisi ja puoli tuntia. Huomattavan ajansäästön lisäksi junalla matkustaminen säästää luontoa. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kun valitsee junan auton sijaan matkustaessaan Helsingistä Ouluun, on reitillä mahdollista säästää 83.55 kg CO². Se vastaa noin 36 pikaruokaravintola hampurilaisen valmistamisesta koituvia päästöjä.