MAAILMAN ENSIMMÄISILLÄ JÄÄKARUSELLIFESTIVAALEILLA 23.-24.2.2018 MONIPUOLINEN OHJELMA

Hauska MM- kilpailu huipentuu lauantaina Lohjalla, Aurlahden rannassa

Maailman ensimmäiset jääkarusellifestivaalit käynnistyvät Lohjalla, Aurlahden rannassa perjantaina 23.2. klo 15.00.  Maksuttoman festivaalin ohjelmaan mahtuu monenlaista talvilomaan sopivaa aktiviteettia kahden päivän aikana. Koko perhettä hemmotellaan jääkarusellien hauskalla MM- kilpailulla, useilla muilla jääkaruselleilla, igluilla, lumiaktiviteeteilla ja tietysti herkullisella ruoka- ja juomatarjonnalla. Festivaaleilla nautitaan myös hyvästä musiikista loistavien artistien kera. Tämän lisäksi liikutaan yhdessä eri tavoin, tehdään lumiveistoksia ja ihaillaan ilotulitusta.

Jääkarusellit ovat tietysti tapahtuman keskiössä ja Lohjanjärven jäällä tullaan näkemään MM- karusellin lisäksi useita muita karuselleja eri teemoilla. Karusellit pyörivät käytännössä koko tapahtuman ajan aina perjantaista 23.2. klo 15 lauantai iltaan klo 21 saakka. Suurin jääkaruselli pyörähtää vauhtiin perjantaina klo 18 maissa heti kaupunginjohtaja Mika Sivulan virallisen avauspuheen jälkeen. Pilke silmäkulmassa toteutettu MM- kilpailu alkaa lauantaina 24.2. klo 12 ja voittaja selviää lauantaina klo 15. MM-kilpailuun osallistuu neljä rohkeaa tiimiä.

Tapahtuman musiikista vastaavat perjantain pääesiintyjä Elias Kaskinen ja Päivänsankarit sekä lauantain pääesiintyjä Waltteri Torikka. Musiikista nautitaan päivien aikana myös Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston sekä Lohjan kaupunginorkesterin vaskiviisikon esittämänä. Lauantaina nähdään lisäksi upea talvinen tanssiteos Carpe Diem, Tanssistudio Funkan esittämänä.  Lohjan kaupungin kaupunkisisällöt ovat vahvasti yhdessä mukana sisällöntuotannossa.

Festivaalissa liikuntaa ohjaavat useat Lohjan Liikuntakeskuksen yhteistyötahot. Lauantaina klo 11-13 on Lasten lumilauantain aika, jolloin tanssitaan lavista, luistellaan ohjatusti rantakentällä, tehdään lumiveistoksia ja päästään tutustumaan maastopyöräilyyn sekä pelastuskoirien pulkkakyytiin säävarauksella.

Festivaalin aikana on lisäksi säävarauksella mahdollisuus porojen ja huskyjen pulkkakyytiin, poniajeluun ja läskipyörien testaukseen.

Tapahtuman sisäänpääsy ja valtaosa aktiviteeteista ovat maksuttomia. Tapahtuma-alue sijaitsee Aurlahden rannassa, mikä on Lohjan keskustaa lähinnä oleva suurin uimaranta. Matkaa Lohjan linja-autoasemalta kävellen on n. 500 m. Alueen läheisyydessä on parkkialueita ja tapahtumanaikainen liikenteenohjaus neuvoo oikeaan suuntaan. Alueella myydään monenlaista ruokaa, herkkuja ja anniskelualueet tarjoavat juomia aikuiseen makuun.

Tapahtuman järjestää Lohjan kaupunki, jääkarusellikoneen keksijän Janne Käpylehdon ja laajan yhteistyöverkoston avulla.

Lisätietoa tapahtumasta

www.jääkarusellifestivaali.fi  facebookissa #jääkarusellifestivaali #Ice Carousel Festival 2018

 

Jääkarusellifestivaalin ohjelma

PERJANTAINA  23.2.2018

15:00 Tapahtuma-alue ja myyntikojut auki, taidejääkarusellit pyörivät

16:00 Lasten jääkaruselli pyörii

17.45 Tuomas Katajala, Lohja Soi Vuoden taiteilijan esittäytyminen, säestää Lohjan kaupunginorkesterin vaskiviisikko Martina Simolan johdolla

18:00 Viralliset festivaalien avajaiset, kaupunginjohtaja Mika Sivula puhe,

18.15 Suurin jääkaruselli pyörii

19:30 Pääesiintyjä Elias Kaskinen & Päivänsankarit

21:00 Tapahtuma-alue sulkeutuu

 

LAUANTAINA 24.2.2018

10:00 Tapahtuma-alue ja myyntikojut auki & jääkarusellit pyörivät

10.00-19.00 Nuorisopaja Tuuman nukketeatteri Hupskeikka esittää nonstoppina esitystä Sekaisin

11:00-13.00 Lasten lumilauantain ohjelmaa:

Lumenveistoa, Melanvääntäjät

Leikkiä ja musiikkiluistelua Rantakentällä, Lohjan taitoluistelijat ja LoKV taitoluistelu

Pelastuskoirien esittelyä ja pulkkakyytiä, Lohjan pelastuskoirat

Maastopyöräilyn esittelyä, Lohja Trails ry

11:45 MM-kilpailun tiimien esittelyt

12:00 Jääkarusellin MM-kilpailu alkaa

12.30 Jääkarusellifestivaalien Lavis- jumppa

12.55 Vuoden Urheilijan palkitseminen, Lohjan Liikuntakeskus

13-13.20 Lumisia Säveliä, Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston Karuselli -kuoro ja orkesteri

14:00 MM-kilpailijoiden jääkarusellien esittely ja tuomarointi

15:00 MM-kilpailun palkintojen jako

19:00 Pääesiintyjä Waltteri Torikka

20:00 Tanssistudio Funkan tanssiteos Carpe Diem, koreografia Teija Seppälä

20.10 Ilotulitus

21:00 Tapahtuma-alue sulkeutuu

Muita aktiviteetteja

Lasten koirajuoksukoulu – Uudenmaan Vetokoiraurheilijat ry UVU / Huskyt pulkkakyyti

Poroajelut, Kuusamon porotila, lauantaina paikalla, maksullinen pulkkakyyti

Poniajelut, paikalla lauantaina osan päivää, Equuelus talli

Pääsee testaamaan läskipyöriä, Aquapro Suomi Oy

FUN FUN / Sisärodeo ja pomppulinna koko tapahtuman ajan paikalla

HöyryLöyly, sauna

Makko-Muovi, sauna & palju

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.