
Lohja on kehittyvä eteläsuomalainen kaupunki, jonka tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia. Miten Lohja kehittyy seuraavien vuosikymmenien aikana, on pitkälti kiinni näistä kansallista kehityskuvioista, kuten Tunnin Juna ja sitten Lohjan omista kehitysprojekteista kuten vuoden 2021 Asuntomessut. Kun kuntapäättäjät neuvottelevat erilaisista mahdollisuuksista talousihmisten kanssa ja yritysten kanssa, pitää päättäjillä olla pokerinaamaa, jos vaikka välillä jopa pelaisi online pokeria pöydässä. Pokeri onkin jo vuosikymmmeniä ollut suomalaisten miesten suosikkipeli niin illanistujaisissa, kun nykyään myös nettipeleissä. Nykyaikaiset nettipelit vain ovat jo melkein sama, kuin jos itse pelaajana istuisi kasinolla. Lohjalle ei sentään vielä ainakaan ole kasinoa tulossa, vaan sitä rakennetaan Tampereelle. Lohjalle sen sijaan on tulossa paljon muuta.
Asuntomessut ja muut ovat projektit
Vaikka monesti on kyse yleisestä hyvinvoinnista ja kaupungin kehittämisestä, vastapuolella on kuitenkin yrityksiä, jotka pyrkivät oman voittonsa maksimointiin, eikä heillä ole täsmälleen samat tavoitteet. Aivan kuten pokerissa, monessa neuvotteluissa pitää vastustajaa uskotella, että oma käsi on parempi ja, että itsellä on paremmat neuvottelulähtökohdat.
Jos ajatellaan vaikkapa sosiaalista asumista ja yhteisöllisyyttä Asuntomessuilla, eivät rakennuttajat sitä sosiaalisuutta sinne tee, ainoastaan talot, loppu jää sitten tuleville asukkaille ja kaupungille kehiteltäväksi.
Tai joku kaupungin entisistä teollisuusalueista tai sairaaloista, jotka eivät ole enää alkuperäisessä käytössään, totta kai kaupunki haluaa ne alueet kehittyviksi joko yritystoiminnan kautta, jolla kaupunki saisi lisää työpaikkoja ja verotuloja tai uusina asuinalueina, jotta uusille lohjalaisille olisi näyttää uusia asuntoja.
Lohjansolmusta solmu vai ratkaisu

Kun katsotaan projekteja, joita Lohjalle on kenties tulossa, yksi suurimmista ja varmasti haastavimmista on kokonaisen uuden asuinalueen rakentaminen, jonka rinnalla Asuntomessut onkin aivan pieni juttu. Nimittäin mikäli Tunnin Juna rakentuu ja Lohjalle tulee oma asemansa, sen ympärille vaaditaan uutta asuinaluetta, Lohjansolmun kaupunginosaa, jota siis ei ole vielä olemassakaan.
Talojen rakentaminen ei liene ongelma, mutta mistä saadaan ihmiset? Millä keinoin Lohja saisi uusia työpaikkoja ja palveluita niin, että kaupungista tulisi oikeasti mielenkiintoinen paikka asua ja Lohjasta tulisi jälleen muuttovoittokunta. Pelkkä radan saaminen ei siihen vielä riitä, tarvitaan paljon muutakin toimenpiteitä.
Uusi asukkaita Lohjalle
Millä houkutellaan 10 000 uutta asukasta Lohjalle? Kuinka monta yritystä tarvitaan, jotta ainakin 3000 löytyisi uusia työpaikkoja, vai lähdetäänkö etsimään ulkomailta kumppania, erimerkiksi akateemisesta maailmasta, tutkijoista tai opiskelijoista? Maailmalla varmasti on jossain isoja yliopistoja, joille kelpaisi kumppani, joka pystyy tarjoamaan uusia asuntoja, puhtaan luonnon ja turvallisen elinympäristön.
Se että Lohjalle tulisi se juna, on vasta alkusykäys siitä eteenpäin tarvittavalla pitkäjänteiselle työlle, jonka sivujuonteet voisivat riittää myös Mondin alueen todelliseen kehitykseen ja Paloniemen uuden ajan alulle, mutta ovatko niiden alueiden kehittäjät sitten Kiinasta vai mistä, sen näyttää aika.
Saihan Angry Birds Peter Vesterbacka kiinalaiset sijoittajat lähtevään mukaansa tekemään tunnelia Helsingin ja Tallinnan välille, mutta 15 miljardin euron projekti ei välttämättä kuitenkaan pääse suunnittelupöytää pidemmälle. Nyt esille noussut Lontooseen rekisteröity kiinalainen sijoitusyhtiö Touchstone Capital Partners olisi tuomassa rahoituksen hankkeelle peräti 15 miljardia euroa.
Mahdollisuuksista uhkiin
Tosiasia on, että entistä enemmän suomalaisia muuttaa pois maaseudulta, perhekoot pienenevät ja lasten määrä perheissä vähenee. Suomalaisia pitäisi ”tehdä” lisää, tai meiltä loppuu tekijät. Lohjan tulevaisuus ei ole kiinni vain hankkeista, vaan koko Suomen yhteiskunnan kehityssuunnista. Seuraava hallituskausi näyttää taas suuntaa minne mennä ja sen aikana myös Lohjan projekteista osa pääsee maaliin saakka, osa jää lähtötelineisiin ja osa varmasti on vielä kesken. Mitkä ovat mitäkin, sen näemme seuraavien vuosien aikana, varmaa on se, että paljon on Lohjalle tapahtumassa 2020-luvulla.
Tehdään vielä yhteenveto tästä artikkelista:
- mistä uudet yli 10 000 asukasta Lohjalle
- miten Asuntomessut 2021 onnistuvat luomaan uutta positiivista virettä Lohjan suuntaan
- koska ratkeaa Tunnin rata ja koska alkaa Lohjansolmun lopullinen suunnittelu ja kaavoitus
- mistä Lohja saa tulevaisuuden kasvukumppanit
- miten käy Mondin alueen
- kuka ostaa Kalkkipetterin alueen
- miten käy Paloniemelle?
Lohjalla on paljon tulevien vuosien ajalle kysymyksiä, eikä yhtään vastausta.