
Tällä sivustolla on tullut esille paljon kaupunkiin liittyviä uutisia ja tiedotteita sekä paljon asuntoilmoituksia. Mutta tällä kertaa ajattelimme esitellä muutaman paikallisen kauneudenalan palvelun sekä muuta aiheeseen liittyvään näin (tällä hetkellä) kesän kynnyksellä.
Kauneudenhoito kotona
Monet naiset (kaikki?) hoitavat omaa kauneuttaa myös kotona eri tavoin, toiset luottavat vanhaan turvalliseen ja toiset ovat valmiita kokeilemaan trendien tuomia uutuuksia, kuten viime vuosina markkinoille tullutta CBD öljy -tuotetta. CBD öljyn kerrotaan auttavan ihoa säilyttämään kimmoisuuttansa ja lieventämään stressiä, sen pitäisi auttaa ihoa pysymään terveenä.
Mutta naiset myös käyvät paljon erilaisissa kauneudenhoitopalveluissa, ja tässä esittelemme siis muutaman paikallisen palvelun, eikä listaus ole millään tavalla täydellinen, eikä yksikään tässä listauksessa oleva yritys ole maksanut senttiäkään tästä maininnasta. Otanta on osittan sattumanvarainen, osittain liittyen tietoihimme paikallisista yrityksistä tehtyämme paikallista markkinointia jo lähes 20 vuoden ajan.
Kauneus ja hyvinvointi Matilda
Lohjan Matilda toimii Lohjan Asemalla, Ventelän liikekeskuksessa. Liikettä vetää Nina Järvi, joka itse on ekokosmetologi. Yritys pyrkii mahdollisimman ekologiseen toimintaan ja esimerkiksi käytetyt tuotteet ovat luomua ja orgaanisia. Palvelulistaus käsittää niin jalka-, kasvo- kuin käsihoidot sekä hieronnat ja vartalohoidot. Palveluihin kuuluvat myös kauneuteen liittyvät rusketukset, meikkaukset, sokeroinnit sekä ripsien ja kulmien kestovärjäys.
Kauneus- ja hyvinvointi Matilda
BF-Hoitola
Aivan Lohjan keskustassa, torin päädyssä on Lohjan vanhin kauppakeskus, Lohjantähti. Lohjantähdestä löytyvät niin vaatekaupat, ravintolaa, Kultajousi, R-kioski, kuin myös pari parturikampaamoa, fysikaalinen hoitolaitos ja naiskauneuteen erikoistunut BF-Hoitola. BF-Hoitola on kauppakeskuksen toisessa kerroksessa.
BF-hoitolassa tarjoaa kasvo- ja vartalohoitojen lisäksi myös kauneuteen liittyviä hoitoja. Esimerkiksi kasvohoidoissa on valittavissa Ekopharma, Medispa, Medik8 Peeling sekä HydraFacial-hoidot sekä Dermapen 4-mikroneulaus. Kauneuden puolella on sitten Boho Green Make-Up tuotteet, kynsien kestolakkautta, OPI käsihoitoja, kulmien kestövärjäystä, volyymiripset, kulmien muotoilua, ripsien kestotaivutusta, ripien kestovärjäystä sekä meikkausta ja vahauksia. Myös sokerointipalvelut löytyvät BF-hoitolasta.
Jos eivät kaikki naiset kuitenkaan käy aina kaikissa kauneushoitoloissa, kampaamossa he sen sijaan käyvät. Kampaamo ja parturi ovat muuten eri asia, tiedätkö sinä eron?
Kampaamoita on Lohjalla, kuten muillakin paikkakunnilla vaikka kuinka paljon ja tällä kertaa tähän artikkeliin valitsimme esimerkin Lohjan eteläosista eli Virkkalasta. Virkkalan keskustassa toimii kolmen nuoren naisen vetämä parturikampaamo Vilo, joka avasi ovensa 2017, mutta jokainen näistä kolmesta yrittäjästä olivat paikallisille tuttuja jo vuosien varrelta aikaisemasta työpaikastaan. Naiset olivat kuitenkin miettineet oman paikan ostamista ja kun nykyisen kampaamon omistaja halusi siirtyä eläkkeelle ja myydä paikkansa eteenpäin, syntyi Vilo.
Perturikampaamo Vilon palvelupakettiin kuuluvat luonnollisesti miesten ja naisten hiustenleikkaukset, miesten parranhoito, hiusten värjäykset, hiusten monivärjäys ja raidoitus, ripsien ja kulmien hoito, hiushoidot, permanentit, kampaukset sekä käsienhoidot ja kynsipalvelut. Esimerkiksi kynsipalveluista löytyvät geelilakkaus sekä rakennekynnet.
Kauneudenhoito kotioloissa
Monia kauneudenhoidon toimenpiteitä voi tehdä kotona ja apua voi kysyä siltä omalta luottokampaajalta tai luottomeikkaajalta ja netistä löytyy paljon sekä oppaita että videoita, joita lukemalla ja katsomalla voi saada hyviä ohjeita. Tuotteita voi sitten ostaa vaikka marketista, tai erikoiskaupasta kuten CM Hiustalosta tai luontaistuotekaupoista, jollainen löytyy mm. Lohjan Prisman toisesta kerroksesta, mistä löytyy Life-ketjun liike.
Kotioloissa voi joskus ollakin turvallisempaa testata uusia tuotteita, mutta jos olet allerginen niin lue aina kaikki tuoteselosteet tarkkaan, ettet löydä itseäsi sitten parin tunnin päästä sairaalan ensiavusta allergisen reaktion kanssa.
Edullisemmaksihan se loppujen lopuksi tulee, jos itse osaa tehdä asioita oman kauneutensa eteen. mutta me suosittelemme yllä mainittuja liikkeitä, ja onhan se niin, että jokaisella naisella pitää joskus olla mahdollisuus oman itsensä hemmotteluun.